Kansainvälinen tuotemerkki

Värejä, muotoilua ja tekniikkaa. Smeg on suunnitellut innovatiivisia kodinkoneita ja keittiötuotteita päivittäiseen käyttöön vuodesta 1948 lähtien. Yhtiön pääkonttori sijaitsee italialaisessa Guastallan kaupungissa Emilia Romagnan alueella kauniissa maalaismaisemassa, josta avautuu näköala Po-joelle. Täältä on lähtöisin intohimo tutkimusta kohtaan. 

Tekninen innovaatio yhdistyy italialaisen kodinkonevalmistajan laatutietoiseen kulttuuriin alueella, jota ympäröi neljä tuhatta tuoksuvaa poppelipuuta.

Visio, intuitio, kansainvälinen ulottuvuus: Smeg-konserni tunnetaan globaalisti yhtenä ”Made in Italy” -laadun taidokkaimmista edustajista, sillä sen yrityskulttuurissa painotetaan ennen kaikkea tuotteiden laatua, teknisiä ominaisuuksia ja energiatehokkuutta.

TECHNOLOGY WITH STYLE

Smegin sertifioidut laboratoriot pyrkivät kehittämään nykyaikaisen elämän vaatimukset täyttäviä ratkaisuja hyödyntämällä yrityksen pitkäaikaista kokemusta ja edistynyttä teknologiaa. Huolellisen suunnitteluprosessin ansiosta kaikki Smegin tuotteet ovat kestäviä, turvallisia, monikäyttöisiä ja houkuttelevia.

Tiivis testaaminen tuotantoprosessin aikana todistaa osaltaan sen, että Smeg on sataprosenttisesti sitoutunut varmistamaan laitteidensa täydellisen luotettavuuden. Lisäksi Smeg tuntee tarkkaan kodinkoneiden käyttäjien tarpeet: kaikki tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja pystyvät hallitsemaan energiankulutusta älykkäästi kehittyneiden käyttöliittymien ja erilaisten ohjelmointiratkaisujen ansiosta.

Smeg Dolce Stil Novo Hob with artistic grids

MUOTOILU

Tyyli on Smegille selkeä käsite: se on tapa, jolla tuote mukautuu ympäristöönsä ja saa käyttäjät olemaan vuorovaikutuksessa tuotteen kanssa.

Panostus yksityiskohtiin ja muotoiluratkaisuihin luo koteja, jotka heijastavat käyttäjiensä maailmankuvaa. Smegin ansiosta kodinkoneet saavat keskeisen aseman kodin sydämessä, paikassa, johon ihmiset voivat kokoontua. Laitteet toimintoineen tekevät keittiöstä täydellisen ja täysin varustellun ympäristön arvokkaisiin ja ikimuistoisiin hetkiin.

Smegin suunnittelustudiossa tehdään perusteellista estetiikan ja tyylin tutkimusta, ja sen työtä tukevat monet kansainvälisesti tunnetut muotoilijat ja arkkitehdit, kuten Guido Canali (katso haastattelu), Mario Bellini, Piano Design -studio, Marc Newson, Giancarlo Candeago, Matteo Bazzicalupo ja Raffaella Mangiarotti (deepdesign). Tekniikan ja muotoilun yhdistäminen on avaintekijä ikonisten Smeg-tuotteiden luomisessa.

Italialainen tyyli

Taito, luovuus ja tyyli: näihin ominaisuuksiin perustuu Smegin italialainen identiteetti. Ne myös kuvastavat yrityksen pyrkimystä nostaa arjen esineet uudelle tasolle.

Jos esteettiset syyt asetetaan syrjään, Smegin identiteetti ilmentää luonnollisesti tuotemerkin italialaista alkuperää ja intohimoa. Smeg haluaa ilmentää italialaisen muotoilun luonteenomaisia piirteitä, kuten innovatiivista tyylikkyyttä, ainutlaatuisuutta ja tuotteiden korkeaa laatua.

Smegin pääkonttori

Guido Canali inspiroitui Pojoen laakson maatilojen arkkitehtuurista suunnitellessaan Smegin pääkonttoria San Girolamoon Guastallan lähelle. Rakennus levittäytyy yhdelle tasolle ja muodostaa kuin saaren, jonka penkereiden suojissa ihmiset työskentelevät.