Us by You

Tutustu tähtikokki Pontus Frithiofin parhaisiin kokkausvinkkeihin

Tähtikokki ja ravintolayrittäjä Pontus Frithiof on pyörittänyt useita eksklusiivisia ravintoloita, saanut useita tunnustuksia ja levittänyt ruoanlaiton iloa televisiossa. Hän astui ensimmäisen kerran ravintolakeittiöön 15-vuotiaana aloittaessaan työharjoittelun. Lue Pontuksen haastattelu, jossa hän kertoo parhaat ruoanlaittovinkkinsä ja mielipiteensä Smegin uusimmasta tuotesarjasta. 

Mistä intohimosi ruoanlaittoon kumpuaa?   
Intohimo hyvän ruoan syömiseen on lähtöisin lapsuudesta, mutta ruoanlaitosta innostuin yläasteen TET-harjoittelussa. Tätä seurasi lisää harjoittelupaikkoja, joissa minua kannustettiin. Työskentelen nykyään vähemmän keittiössä kuin aiemmin, mutta työstän aktiivisesti ruokalistoja ja kehitän keittiöiden toimintaa. Luovimmin voin nykyään kokata kotona, ja siellä minulla on myös eniten aikaa laittaa ruokaa kaikessa rauhassa ja intohimolla.

Mikä on sinusta tärkeintä keittiön suunnittelussa?  
Ammattilaisavun hyödyntäminen on tärkeää. Olen ollut monessa kalliissa keittiössä, joissa oli todella painajaismaista työskennellä. Keittiösuunnittelijan palkkaaminen on sen arvoista. Käytin suunnittelijan palveluita omankin keittiöni suunnittelussa, vaikka keittiöt ovatkin erikoisosaamistani. 

Suunnittelussa kannattaa miettiä etäisyyksiä, työtasoja, vesipisteitä ja jääkaapin ja pakastimen riittävyyttä. Lisäksi kannattaa tietenkin valita hyvät välineet aina paistinpannuista veitsiin, leikkuulautoihin ja vastaaviin. Viimeisenä muttei vähäisimpänä kannattaa satsata hyvään liesituulettimeen. Ymmärrät mitä tarkoitan, kun paistat jotakin kuumalla pannulla huonon liesituulettimen alla.

Pontus Frithiofin kolme parasta ruoanlaittovinkkiä

 

1. Suunnittele työ tarkkaan. Kirjoita listoja, ja jos kutsut ystäviä kotiisi, suunnittele asiat niin, että voit tehdä mahdollisimman paljon etukäteen, niin että sinulle jää aikaa seurustella.

2. Valitse hyviä raaka-aineita. Oikotietä onneen ei ole: valitse laadukkaat, sesongissa olevat raaka-aineet ja suunnittele ruokalista sen mukaan, mikä on juuri nyt parasta.

3. Maista kaikkea tekemääsi. Monet laittavat ruokaa maistamatta sitä, mutta maistele kastikkeita lusikalla ja kehitä maustamistaitojasi.

Sinulla on Smegin liesi. Miksi valitsit sen ja mitä sen toimintoja käytät eniten? 
Rakastan Smegin liettäni. Sen kokoa, toimintoja, hyvää uunia ja keittolevyjen nopeutta. Se sopii erinomaisesti kaltaisilleni kokeille, jotka laittavat ruokaa korkealla lämmöllä. Liesi on keskeinen osa keittiötä ja ruoanlaittoa, joten on tärkeää, että se on hyvä ja helppo pitää puhtaana. Pidän perinteisistä säätimistä, ja onhan liesi myös hyvännäköinen!  

Mitä mieltä olet Smegin kattiloista ja paistinpannuista, ja mikä on suosikkituotteesi? 
Olemme käyttäneet kattiloita ja paistinpannuja runsaasti vuoden aikana etenkin cateringpuolella, ja ne ovatkin toimineet oikein hyvin. Koska toimimme vieraiden näköpiirissä, on mukavaa että ne ovat myös tyylikkäitä. Tässä nimenomaisessa yhteydessä kansi on tärkeä väline, koska se säilyttää lämmön hyvin, ja lasin läpi näkee mitä alla tapahtuu. Se on todella kätevää. Kädensijat ovat tukevia, ja jos nämä tuotteet kestävät ammattilaiskokkien käytössä, ovat ne ansainneet erittäin hyvät arvosanat. Käytämme yleensä ruoanlaitossa korkeita lämpötiloja ja mielestäni tuotteet toimivat niissä oikein hyvin. 

Get the Look

CKFW3001CRM

Keittiötarvikkeet, Keittoastiat , Wok, 50-luvun tyyli , Kermanvärinen, Halkaisija: 30 cm

CKFC2611CRM

Keittiötarvikkeet, Keittoastiat , Kasari, 50-luvun tyyli , Kermanvärinen, Halkaisija: 26 cm

CKFC2611BLM

Keittiötarvikkeet, Keittoastiat , Kasari, 50-luvun tyyli , Musta, Halkaisija: 26 cm
Lue lisää

CKFD2811BLM

Keittiötarvikkeet, Keittoastiat , Deeppan, 50-luvun tyyli , Musta, Halkaisija: 28 cm
Lue lisää

CKFC2411RDM

Keittiötarvikkeet, Keittoastiat , Kasari, 50-luvun tyyli , Punainen, Halkaisija: 24 cm
Lue lisää

CKFW3001RDM

Keittiötarvikkeet, Keittoastiat , Wok, 50-luvun tyyli , Punainen, Halkaisija: 30 cm
Lue lisää

CKFF2801CRM

Keittiötarvikkeet, Keittoastiat , Paistinpannu, 50-luvun tyyli , Kermanvärinen, Halkaisija: 28 cm
Lue lisää

CKFF2801RDM

Keittiötarvikkeet, Keittoastiat , Paistinpannu, 50-luvun tyyli , Punainen, Halkaisija: 28 cm
Lue lisää

CKFD2811CRM

Keittiötarvikkeet, Keittoastiat , Deeppan, 50-luvun tyyli , Kermanvärinen, Halkaisija: 28 cm
Lue lisää

CKFD2811RDM

Keittiötarvikkeet, Keittoastiat , Deeppan, 50-luvun tyyli , Punainen, Halkaisija: 28 cm
Lue lisää